Blogi: Merja Hynynen 27.7.2026
Katsoin luonto-ohjelmaa kaakkurista. Kaakkurit pesivät pienillä suo- ja metsälammilla. Ne lentävät kalastamaan useamman kilometrin päähän suurten järvien selille ja lahtiin. Talvensa kaakkurit viettävät avomerellä. Kesällä emo munii kaksi munaa ja emot pitävät poikasistaan yhdessä hyvää huolta. Ne ruokkivat poikasiaan pyydystämillään kaloilla ja kantavat niitä selässään suojatakseen niitä.
Mutta – mikä olikaan sitä ”kaakkurin viisautta”, jonka löysin?
Kun kaakkurin poikaset kasvavat, emot alkavat houkutella niitä lentoharjoituksiin. Ne näyttävät suunnan, pysyvät lähellä ja kulkevat rinnalla, mutta eivät enää kanna poikasia selässään. Kesän edetessä pienellä, hiljaisella lammella poikaset joutuvat harjoittelemaan jotakin, mikä näyttää yhtä aikaa kömpelöltä ja määrätietoiselta. Välillä ne juoksevat veden päällä muutaman metrin, kuin uskoen lentävänsä. Mutta vielä ne eivät ole valmiita ja emot tietävät sen.
Kun lentoharjoitukset edistyvät, vähentävät emot poikasten ruokkimista. Poikaset ovat tyytymättömiä ja ne vaativat ruokaa yhä äänekkäämmin. Jos emot haluaisivat päästä helpolla, ne ruokkisivat poikasiaan mutta emot tietävät, että syksy lähestyy ja poikasten pitää oppia lentämään päästäkseen kalastamaan ruokaa vanhempiensa kanssa. Niiden pitää vahvistua ja kerätä voimia muuttomatkaa varten. Poikaset oppivat katsomalla ja yrittämällä yhä uudelleen ja uudelleen. Vähitellen siivet vahvistuvat, lihakset kasvavat ja rohkeus lisääntyy. Viimein poikaset lentävät ja silloin kaakkurit jättävät pesälammen.
Jäin miettimään tuota.
Pesälampi ei ollutkaan paikka, jossa oli tarkoitus viettää koko elämä, vaan se oli paikka, jossa opeteltiin lentämään. Turvallisuus ei tarkoittanutkaan sitä, että toinen saa olla ikuisesti kannettavana vaan se on sitä, että joku uskoo siipiin jo silloin, kun ne eivät vielä kanna.
Toivottavasti meillä jokaisella on ollut elämässä oma pesälampi, jossa joku uskoi meihin silloinkin, kun omat siivet tuntuivat liian heikoilta.
Ehkä jossain kohtaa meillä on ollut mahdollisuus kantaa ja rohkaista jotakuta, joka on uskaltanut päästää vähitellen irti.
Tai ehkä olemme saaneet olla hiljaisena katsojana lammen rannalla näkemässä, kuinka juuri siinä hetkessä opeteltiin jotain paljon suurempaa kuin lentämistä. Ehkäpä juuri niissä hetkissä rakkaus, luottamus ja rohkeus kulkivat hetken rinnakkain, kunnes toinen pystyi jatkamaan matkaansa omilla siivillään.
Kirjoittaja,Merja Hynynen, on toinen Elävää Työelämää – sivuston perustajista ja ylläpitäjistä. Merja työskentelee VOIMAksi Oy:n yrittäjänä.
Tällä hetkellä Merja ihmettelee kesää ja sen mukanaan tuomia ajatuksia: ”Tuntuu, että on ollut aikaa katsoa taaksepäin ja pohtia, mitä elämässä on kertynyt mukaan, mitä olen oppinut ja mitä haluan oivaltaa juuri tämän kesän aikana”.
Löydät Merjan myös LinkedInistä ja hän yrittää vakaasti aktivoitua siellä omassa profiilissaan, Elävää Työelämää – sivuston profiilin päivittämisen lisäksi 😉.
Valokuvaaja, Keijo Penttinen ja hänen hienoja kuviaan löytyy PS-studion sivuilta!