Kirjaesittely: Sanna Vehviläinen 2.9.2026
Monelle ohjausihmiselle tuttu, Ohjaustyön opas, on saanut uuden asun ja muokattua sisältöä. Vuonna 2014 ilmestynyt kirja on vakiintunut ohjausalan perusteokseksi. Kirjasta hyötyvät sekä ohjauksellisen työn ammattilaiset – kuten opinto- ja uraohjaajat, työnohjaajat, coachit – että ohjausta työotteena soveltavat: opettajat, kouluttajat, lääkärit, sosiaalityöntekijät, puheterapeutit, johtajat.
Kirjoitin kirjan alun perin, kun tuskastuin käsitteellisesti epämääräiseen ja idealistiseen keskusteluun ohjauksesta. Halusin selkeän jäsennyksen, johon sitoa ohjausvuorovaikutustutkimukseni tuloksia ja jonka varassa kouluttaa ja kehittää ohjaustyötä. Nyt, kirjan tultua yli kymmenen vuoden ikään, oli aika päivittää joitain termejä, tuoda esille uusia tutkimustuloksia sekä nostaa selvemmin esiin teemoja, jotka koulutuksissani nousevat vahvasti esiin.
Kirjassani määrittelen ohjauksen toimijuutta edistävänä työtoimintana, erittelen sen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä ja esittelen ohjausvuorovaikutuksen keinovarantoa. Kirja on täynnä otteita aidoista vuorovaikutustilanteista, tapauskuvauksia, harjoituksia ja muistilistoja. Uusi laitos sisältää täsmennyksiä mm. toimijuudesta, ohjauksen yhteiskunnallisuudesta, yhteisön ohjaustyöstä ja osallisuustajusta. Olen hionut termejä, lisännyt aineisto-otteita ja tuoreita tutkimustuloksia.
Kirja on hyvä kumppani aloittelijalle, mutta myös konkari löytää sieltä aina uutta. Teosta on luonnehdittu klassikoksi; se on yhtä aikaa vahvan tutkimusperustainen ja käytännönläheinen.
Tervetuloa mukaan kirjan avoimiin etäjulkkareihin perjantaina 11.9.2026 klo 14 – 15.30. Kanssani yhteistä keskustelua ohjauksen ilmiöistä virittävät työnohjaaja, kouluttaja Mari Käki sekä ohjauksen yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija Päivi Häkkinen.
Liity Zoom-tapaamiseen tästä linkistä: https://uef.zoom.us/j/64691157206?pwd=mF9EifzXJyJxbYye3pdvxnr5Byle4J.1
Pääset sisään tapahtumaan: passcode 332763
Anna koko nimesi liittyessäsi kokoukseen!
Löydät kirjan useimmista kirjakaupoista, mm. kustantajan verkkokaupasta. Kirja löytyy myös kirjastoista.

Kirjailija, Sanna Vehviläinen, on kasvatustieteen tohtori, kolmen yliopiston dosentti (aikuiskasvatus, ohjausvuorovaikutus), työnohjaaja, tutkija ja tietokirjailija. Hän on toiminut lukuisissa yliopiston tehtävissä kolmenkymmenen vuoden ajan, väitöskirjatutkijasta professoriksi asti.
Sannalla on laaja tieteellinen tuotanto etenkin ohjausvuorovaikutuksen alalta. Ohjausalan yrittäjänä hän on toiminut yli viisitoista vuotta. Hän on kouluttanut laajalti ohjauksen osaajia Suomessa ja ulkomailla. Hänen sydämenasiansa on kiteyttää ohjaustyön ydintä ja auttaa kehittymään siinä.
Löydät Sannan myös Instagramista ja saat yhteyden häneen täältä: sanna.vehvilainenatohjausosaajat.fi
