Blogi: Tuuli Ketolainen 12.10.2026
Juuri tällä hetkellä työelämässäni on jotain sellaista, mistä tunnen suurta kiitollisuutta. Saan tehdä työtä, josta pidän ja jonka koen merkitykselliseksi. Samaan aikaan saan rakentaa yrittäjänä jotain omaa sekä opiskella uutta. Silti tähän kiitollisuuteen sekoittuu ristiriita: voiko omasta hyvästä tilanteestaan iloita täysin rinnoin, kun niin monelle toiselle työelämä näyttäytyy tällä hetkellä epävarmana ja epäoikeudenmukaisena?
Jos pysähdyn katsomaan työelämääni, huomaan olevani poikkeuksellisen kiitollinen. Saan tehdä työtä, josta nautin ja jossa voin auttaa toisia. Samanaikaisesti saan toimia yrittäjänä ja rakentaa jotain omaa. Saan myös opiskella uutta, haastaa itseäni ja haaveilla tulevaisuudesta.
Tuntuu, että työelämän palikat ovat paremmin kohdallaan kuin koskaan aiemmin elämässäni. Ehkä juuri siksi huomaan ajattelevani, kuinka sattumanvaraista kaikki lopulta on.
Vielä kymmenen vuotta sitten olin täysin eri alalla ja tilanteessa, jossa uuden työn löytäminen tuntui lähes mahdottomalta. Hain lukuisia paikkoja ja pääsin kerta toisensa jälkeen loppusuoralle, mutta putosin aina kalkkiviivoilla. Se oli raskas vaihe, joka kulutti uskoa omaan osaamiseen. Silloin en olisi uskonut, että minua vielä pyydetään töihin ja että osaamistani arvostetaan näin paljon.
Sen jälkeen olen opiskellut vuosia uudelle alalle ja saanut samalla arvokasta työkokemusta. Nyt saan tehdä työtä, josta todella nautin. Olen juuri tässä.
Samaan aikaan monen muun työelämässä olevan tulevaisuus on epävarma. Irtisanomisista ja muutosneuvotteluista uutisoidaan jatkuvasti. Jopa entisessä työpaikassani on käyty lukuisia muutosneuvotteluita – alalla, jolla vielä muutama vuosi sitten puhuttiin kipeästä työvoimapulasta. Seuraan läheltä myös ystäviä, jotka haluaisivat tehdä töitä, mutta eivät löydä paikkaansa työmarkkinoilta.
Olen tehnyt vuosia töitä tämän eteen ja haluan antaa itselleni luvan olla tyytyväinen. En silti voi ajatella, että kaikki olisi vain oman ahkeruuteni ansiota. Mukana on ollut ajoitusta, sattumaa, kohtaamisia, verkostoja, mahdollisuuksia ja ripaus onneakin.
Ehkä kiitollisuus tarkoittaakin juuri tämän ymmärtämistä.
Voin olla onnellinen omasta tilanteestani ilman, että se olisi keneltäkään toiselta pois. En tiedä, kuinka kauan tämä vaihe kestää. Siksi haluan pysähtyä tähän hetkeen ja ottaa siitä kaiken irti – en siksi, että tietäisin tämän kestävän, vaan juuri siksi, etten tiedä.
Kirjoittaja, Tuuli Ketolainen, on perhe- ja paripsykoterapeutti ja yrittäjä, Psykoterapia Tuulinpesä -yrityksessään. Kirjoittaessaan Tuuli yhdistää terapeuttista ymmärrystä, käytännön työelämän kokemusta ja inhimillistä havainnointia. Hän kirjoittaa rauhallisesti pohdiskellen ja ajattelua herättävästi, läheltä tavallista arkea.
Tuulia kiinnostavat kysymykset siitä, miten työelämä, läheiset ihmissuhteet ja elämän erilaiset roolit kietoutuvat toisiinsa. Hän pohtii muun muassa työn ja hyvinvoinnin suhdetta, identiteetin muutoksia, palautumista, vuorovaikutusta sekä sitä, miten perhe- ja parisuhteet vaikuttavat ihmisen kokemukseen itsestään myös työssä. Millainen työntekijä olemme silloin, kun elämä kantaa, ja mitä tapahtuu, kun kuormitus seuraa mukana kotiin asti?
Voit tutustua Tuuliin lisää täältä.