Ohjauksen ytimessä

Ohjauksen ytimessä

mennessä | maalis 13, 2024 | Kirjaesittely | 0 Kommenttia

Kirjaesittely: Kimmo Svinhufvud 13.3.2024

Erilaisissa ohjauksen muodoissa on kiistatta eroja. Esimerkiksi opinnäytteen ohjauksessa keskitytään yleensä ensisijaisesti tavallista vaativampaan opintosuoritteeseen. Työnohjauksessa tarkasteltavana taas ovat ohjattavan työtehtävät mutta myös ura ja työidentiteetti laajemmin. Lisäksi monia muita kohtaamistilanteita, kuten vaikkapa urheiluvalmennusta, esimiestyötä ja jopa vanhemmuutta voi, niin halutessaan, lähestyä ohjauksellisesti. Mutta kyllä nekin eroavat toisistaan, joiltain osin aika paljonkin.

Kirjassani Ohjauksen ydin hahmottelen asioita, jotka ohjauksessa ovat kaikkein tärkeintä ja jotka voi myös siirtää tilanteesta toiseen. Tällaisia ohjauksen peruselementtejä ovat esimerkiksi ohjauksen hahmottaminen rooleina, toimijuus ohjauksen tärkeimpänä tavoitteena sekä kuuntelemisen taito. Kun ohjausta pohtii näistä näkökulmista, tämä tuo selkeyttä etenkin aloittelevalle ohjaajalle mutta toki myös meille kokeneemmillekin.

Kirjani on myös yritys siirtää jungilaista analyyttistä psykologiaa erilaisiin ohjaustilanteisiin. Jungin ajatuksia on sovellettu esimerkiksi terapiaan mutta ohjaukseen hieman harvemmin. Yksi keskeinen jungilainen käsite on elämänkaariajattelu. Eri elämänvaiheissa ihmiset tavoittelevat varsin erilaisia asioita, ja tämä vaikuttaa lopulta paljon myös ohjaukseen.

Toinen jungilaisen ajattelun keskeisistä käsitteistä on tiedostamaton. Yksinkertaisimmillaan tiedostamaton tarkoittaa kaikkea sitä, jota emme tiedä. Todellisuudessa se, mitä emme tiedä, vaikuttaa meihin paljon. Aina, kun olemme oppimassa, menemme kohti sitä, jota emme vielä ymmärrä. Miten tuo tietämätön vaikuttaa meihin, ja miten se näkyy ohjauksessa? Entä miten sitä voi lähestyä?

Yritin tehdä kirjastani helposti lähestyttävän ja miellyttävän lukea. Samalla se kuitenkin kurkottaa kohti varsin isoja kysymyksiä, kuten vaikkapa sitä, mistä merkitys syntyy. Toivon, että kirjasta saavat innoitusta kaikki ohjaustyötä tekevät ja kaikki muutkin, jotka kohtaavat toisia ihmisiä työssään ja elämässään.

Kimmo Svinhufvud on filosofian tohtori, dosentti ja työnohjaaja (STOry). Hän toimii äidinkielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa. Kimmo on paneutunut ohjaukseen tutkijana, opinnäytteen ohjaajana, kirjoittamisen opettajana, työnohjaajana ja tietysti myös ohjattavana. Hän on kirjoittanut useita suosittuja kirjoja kirjoittamisesta ja opinnäytteen ohjaamisesta. Vuonna 2024 Kimmo palkittiin Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnolla, joka myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta oppiteostuotannosta.

Voit olla Kimmoon yhteydessä LinkedInissä tai hänen kotisivujensa kautta, josta löydät hänestä myös tarkempaa tietoa. Rosebudin Sivullinen-kirjakaupan YouTube-kanavalta löydät puolestaan kirjan julkistamistilaisuudessa käydyn keskustelun ohjauksesta ja kirjan teemoista. 

(kuva: Sasa Tkalcan)