Blogi: Merja Hynynen 16.11.2026
Olen käynyt pienen mustan kanssa kohtaamistreeneissä. Treeneissä ”ei haistella eikä leikitä vaan niissä harjoitellaan yhdessä kulkemista ja rauhoittumista”. Kukin osallistuu sen mukaan, mihin sillä kertaa on valmis. Aluksi voi vaikka katsella tapahtumia vähän kauempaa. Ja koska palkinto saa oppimaan helpommin, niin kutsussa muistutetaan: ”Paljon nameja mukaan!”
Treeneissä olen alkanut miettiä, että me ihmisetkin saattaisimme hyötyä kohtaamisharjoittelusta. Joku halaa mielellään heti. Toinen ojentaa kätensä. Kolmas tervehtii vähän kauempaa ja tutustuu omassa tahdissaan. Minä puolestani huomaan joskus innostuvani niin, että vasta jälkeenpäin pysähdyn miettimään, millaisia sanoja käytin. Osoitinko näkeväni, arvostavani ja kutsuvani mukaan?
Työpaikalla tutustumiseen voi riittää pieni hetki kahvitauolla tai palaverissa. Yhteistä työtä tehdessä opin vähitellen, mitä toinen osaa, missä hän kaipaa apua ja mitä hän yhteistyöltä toivoo. Kun huomaan, että voin pyytää häneltä apua ja hän puolestaan pyytää sitä minulta, olemme jo tulleet vähän tutummiksi. Ehkä ne hetket voivat olla myös niitä ”namihetkiä”, jotka palkitsevat kohtaamisten onnistumisista.
Usein erilaisten tapaamisten jälkeen saatan kysyä itseltäni, kenen ajatuksia tänään kuulimme ja kenen näkökulma jäi vielä kuulematta. Joku tarvitsee aikaa ajatuksensa muotoilemiseen. Siksi hänelle voi merkitä paljon se, että asiaan palataan ja häneltä kysytään rauhassa, mitä hän siitä ajattelee. Mietin usein, onko silloin helpompi luottaa siihen, että omallekin ajatukselle tulee vuoro. Minusta siinä on jotain arvokasta, että toisen ajatukselle annetaan uusi mahdollisuus tulla kuulluksi.
Kohtaamistreenien kutsussa pidän erityisesti siitä toteamuksesta, että kuka tahansa voi kutsua muut koolle ja konkareilta saa pyytää apua. Työpaikallakin kuka tahansa voi kysyä: ”Voidaanko jutella hetki?” tai sanoa: ”Sinulla taisi jäädä aiemmin ajatus kesken. Haluatko jatkaa?” Työnohjaajana huomaan, miten arvokas voi olla hetki, jolloin on aikaa kuunnella ajatus loppuun ja kysyä, ymmärsinkö oikein. Kaiken muutoksen keskellä huomaan yhä uudelleen, miten tärkeää on osata pysähtyä. Silloin voimme kohdata ja miettiä yhdessä, mikä tukee hyvää työn tekemistä.
Pienen mustan kanssa harjoittelu jatkuu. Minäkin opettelen katsomaan tarkemmin ja antamaan toiselle aikaa. Treeneistä on jäänyt mieleeni kysymys, jonka voin kysyä itseltäni seuraavassa kohtaamisessa: Miten lähestyn toista niin, että hänen on turvallista kohdata minut?

Kirjoittaja, Merja Hynynen, on toinen Elävää Työelämää – sivuston perustaja ja ylläpitäjä.
Työssään VOIMAksi Oy:n yrittäjänä, Merja yhdistää työnohjauksen, coachingin, sovittelun ja kehittämisen tavalla, jossa huomio ei kohdistu vain yksittäisiin ihmisiin vaan myös heidän välisiin suhteisiinsa sekä johtamiseen ja työn rakenteisiin.
”Työni tavoite on, että ohjattavat voisivat onnistua omassa työssään ja omissa työyhteisöissään. Siksi huomaan tarkkailevani elämän tavallisia tapahtumia ’työelämäsilmälasien’ läpi – nähdäkseni tarkemmin”, toteaa Merja.
Löydät Merjan myös LinkedInistä.
