Blogi: Kristina Ahmas 13.11.2023
Anestesia on käsite, joka liitetään leikkaussaliin. Sitä tarvitaan kirurgisen toimenpiteen aikana turruttamaan potilaan aistit. Toisin sanoen anesteettinen tarkoittaa turtaa, tiedostamatonta ja kivutonta tilaa, josta ei jää myöhemmin palautuvia muistikuvia. Voisiko organisaatio olla anesteettinen?
Seuraava esimerkkicase avaa organisaation anestesiaa. Tuore johtaja joutui keskelle pitkittynyttä työyhteisökriisiä. Tilanne oli jatkunut useita vuosia ja ahdistuksen kokemukset olivat päivittäisiä. Organisaation ylemmillä tasoilla hätää ei haluttu kuulla eikä apua ollut tarjolla. Tuoretta johtajaa vaadittiin pitämään kipuileva työyhteisö hiljaa, ahdistavat kokemukset piti vaientaa ja turruttaa – jopa perjantaipulloa ratkaisuksi ehdottaen. Työyhteisöä evästettiin kovillakin sanoilla ja ne jättivät tilanteessa olevien mieliin painavan jäljen, esteettisen stressin. Tilanne oli selvästi organisaation kannalta kiusallinen eikä kykyä sen ratkaisuun ollut. Organisaatio oli turta eli anesteettinen. Anestesia oli organisaation tapa hoitaa henkilöstön jaksamista: kokemuksille ei ollut sijaa, niitä ei haluttu tunnistaa, päinvastoin ne pyrittiin tukahduttamaan – keinolla millä hyvänsä.
Työyhteisössä anestesia tarkoittaa aistikokemusten sulkemista merkityksettöminä työnteon ulkopuolelle. Silloin keskitytään pelkkiin operatiivisiin suorituksiin, tilastoihin, raportteihin ja tulosten aikaansaamiseen. Puheelle siitä, miltä tuntuu tai miten koetaan, ei ole tilaa. Asetelmasta tulee esteettisesti, eli kokemusten kannalta, mykkä. Inhimillistä läsnäoloa ei ole sopivaa kommentoida, vaikka ihmiset tekevätkin työtään vuorovaikutuksessa kokonaisvaltaisina yksilöinä – kehollaan ja mielellään sekä aistikokemuksineen ja tunteineen. Silloin kun ei ole tilaa tuntemuksille, havainnoille, eletyille hetkille tai kohtaamisille, edetään kohden esteettistä unohdusta eli amnesiaa. Aistein koettu herkkyys jätetään huomiotta tai tukahdutetaan. Se on julmaa ja epäinhimillistä.
Anesteettisen vastakohta on esteettinen. Se tarkoittaa aistien ja aistikokemusten keskeisyyttä inhimillisessä kokemusmaailmassa, kuten vaikkapa työyhteisöissä. Vielä toistaiseksi esteettisyyden eli aistipohjaisuuden ilmiöistä puhutaan työyhteisöissä valitettavan harvoin. Teemaa ovat propagoineet mm. Steven Taylor (2003) ja Antonio Strati (2000). He ovat nostaneet esille näkökulmia, joissa työyhteisön jäseniä tarkastellaan kokonaisvaltaisina yksilöinä. Työntekijöiden olemiseen ja aikaansaannoksiin vaikuttavat keskinäisessä vuorovaikutuksessa koetut keholliset ja aistipohjaiset kokemukset. Niin kauan kuin työyhteisöt koostuvat ihmisistä, oleellista on se, kuinka kohtaamme toisiamme. Niin kauan keskinäisillä kokemuksilla on väliä, niin kauan on tärkeää kuulla ja nähdä, tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Osallistu tähän puheenvuoroon liittyen keskusteluun LinkedInissä.
Kirjoittaja, Kristina Ahmas, on johtajuuden ja organisaatioiden kehittäjä. Hän on väitellyt tohtoriksi jaetusta johtajuudesta ja on erityisesti kiinnostunut esteettisyyden merkityksestä johtajuuden osatekijänä. Kristina on toiminut kulttuuriorganisaation johtajana yli 20 vuotta ja kehittänyt työssään kollektiivista asiantuntijuutta tukevia ratkaisuja. Hän toimii mentorina ja konsultoi organisaatioita muun muassa johtajuuden teemoista. Voit tutustua Kristinan ajatuksiin hänen kotisivuillaan ja LinkedInissä.