Blogi: Timo Jattu 16.9.2024
Jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa odotamme kohtaavamme lämpöä ja hyväksyntää. Miten sinä reagoit, kun tervehdyksesi jää ilman vastausta? Miksi toisten ilmeet, eleet tai sanat saattavat tuntua uhkaavilta, vaikka ne olisivat vahingossa sanottuja tai tekemättä jääneitä? Voisiko avoimuuden ja psykologisen turvallisuuden lisääminen muuttaa tilannetta parempaan?
Kun ihminen kääntyy toisen puoleen, hän odottaa reaktiota tai vastausta, josta tulee itselle hyvä mieli.
Kun näin ei tapahdu, suojamekanismit – ärtymys, yliajattelu, ohittaminen, asian arvon mitätöinti, syyttely, takana puhuminen, auktoriteetteihin vetoaminen, älyllistäminen jne. – aktivoituvat. Myös johtoa kohtaan on usein odotusta reaktiosta tai vastauksesta jopa niihin asioihin, joita ei ole edes kysytty tai itse ilmaistu.
Kuvitellaanpa iloinen tervehdys kollegalle, johon toinen ei vastaa. Mitä mielessä alkaa tapahtua?
Toisille on ok, että kollega ei – ehkä hajamielisyyksissään – huomaa tervehtiä. Kun taas esimerkiksi Anu-Matille tästä tulee mieltä vaivaava asia, josta sitten jutellaan kahvihuoneessa. Se otetaan yhteisessä kokouksessa puheeksi – epäsuorasti viitaten ilmapiiriongelmaan: ”Jotkut täällä ovat tylyjä toisia kohtaan ja yleinen ilmapiiri on toksinen”. Pertti-Maaria, joka oli viime viikolla airpodit korvissa tullut töihin ihmettelee, että ei hän sellaista ole huomannut – mutta kyllä nyt huomaa!
Mitä on täytynyt tapahtua aiemmin, jos ihminen ei uskalla sanoa suoraan toiselle, että ”vähän häiritsi, kun et vastannut mitään”?
Ehkä on tapahtunut jotain omassa historiassa? Jos näin on, niin mikä vahvistaa sitä, että tässä työyhteisössä ei voi alkaa toimimaan avoimemmin ja rohkeammin kuin aiemmin? Onko se turvallisuuden puute? Psykologisesti turvallisessa ilmapiirissä ei tarvitse reagoida suojien kautta. Sen luomiseksi tarvitaan niin turvallinen olo, että voi suhtautua lempeästi Anu-Mattiin. Häneen, joka ylläpitää selän takana puhumista kahvihuoneessa. Silloin Anu-Matilla olisi aito mahdollisuus toimia toisin kuin aivot turvattomuksissaan käskevät. Kun koetaan, että tullaan kuulluksi ja kohdatuksi, alkavat suojat sulaa.
Työnohjaus on paikka, jossa myös tällainen avoimuuden harjoitteleminen ja asioiden kohtaaminen on mahdollista, kun ei keskitytä esimerkiksi pelkästään työn kehittämiseen, ammatillisen identiteetin tai asiakaskeissien pohdintaan.
Millaisia ajatuksia tämä blogi herätti sinussa? Haluaisitko jakaa niitä kanssamme? Se onnistuu LinkedInissä.
Kirjoittaja, Timo Jattu, on työnohjaajayrittäjä. Hänellä on pitkä kokemus sote- alan asiantuntija- ja johtotehtävistä. Timo on käynyt myös johtamisen-, johdon työnohjaajan/coachi-, kognitiivisen lyhytterapian ja monen alansa erikoistumiskoulutuksen läpi ja opiskelee tällä hetkellä ryhmäanalyyttiseksi psykoterapeutiksi.
Löydät lisätietoa Timosta, hänen taustastaan ja hänen tarjoamistaan palveluista Timon yrityksen, Apokon, kotisivuilta. Voi lukea Timon ajatuksia lisää myös LinkedInissä.