Blogi: Soile Roth 6.5.2024
Työelämän yksinäisyys 2022-barometrin mukaan joka kymmenes suomalainen kokee jatkuvaa yksinäisyyttä työarjessaan. Ja vaikka tulos ei koronavuosien jälkeen varsinaisesti yllätäkään, niin surulliseksi se minut tekee. Sillä joukkoon kuulumisen ja yhteyden kokemukset muodostavat työelämässäkin hyvinvointimme perustan, josta meidän kaikkien on syytä huolehtia.
Muistan jonkun joskus todenneen, että yksinäisyydessä on kyse ihmisen itsensä kokemasta sisäisen autiuden tunteesta, jonka synnyttävät sosiaalisten suhteiden määrään tai laatuun liittyvät tekijät. Se on sosiaalista kipua, joka työpaikallakin sattuu sieluun ja sydämeen (ja joka tutkimusten mukaan näkyy aivokuvantamisessa fyysisen kivun lailla). Tuottamansa inhimillisen kärsimyksen ohella yksinäisyys on riskitekijä, joka altistaa ihmisen mielenterveysongelmille, masennukselle ja ahdistukselle. Lisäksi sen on todettu olevan vaarallisempaa kuin ylipaino tai päivittäinen, runsas tupakointi. Pahimmillaan pitkittynyt yksinäisyys voi nostaa jopa ennenaikaisen kuoleman riskiä.
Työarjessa jatkuva yksinäisyyden kokemus voi tulla näkyväksi esimerkiksi ajattelun kielteisyytenä tai välttelevänä ja torjuvana käyttäytymisenä. Tällaisen oireilun yhdistäminen yksinäisyyteen saattaa kuitenkin olla työyhteisön muille jäsenille vaikeaa, mikä voi vahvistaa kokijansa yksinäisyyden tunnetta entisestään. Organisaatiotasolla yksinäisyys saattaa aiheuttaa sairauslomien pidentymistä ja kasvattaa irtisanoutumisten määrää. Se on ilmiö, joka kaiken muun ohessa aiheuttaa taloudellisia tappioita paitsi yksilölle, myös yhteiskunnalle.
Omassa työssäni kuulen ihmisten aivan liian usein puhuvan siitä, miten paljon he häpeävät yksinäisyyttään. Moni on myös todennut pelkäävänsä työkavereiden suhtautumista, jos oma yksinäisyys syystä tai toisesta paljastuu. Mikä ikävä kyllä vaikeuttaa asiasta puhumista ja avun hakemista entisestään. Tosiasia kuitenkin lienee, että kukaan meistä ei ole suojassa yksinäisyydeltä töissäkään. Joten taitaa olla peiliin katsomisen paikka meillä ihan jokaisella. ”Hei”, ”moi” ja samaan lounaspöytään istuminen eivät nimittäin vaadi keneltäkään liikoja, mutta jollekulle toiselle ne voivat olla merkityksellisiä nähdyksi tulemisen paikkoja. Sillä me ihmiset voimme kokea itsemme yksinäisiksi ja ulkopuolisiksi myös keskellä ihmisjoukkoa.
Joten – ei jätetä ketään yksin.
Voit vaihtaa blogiin liittyviä ajatuksiasi LinkedInissä.
Kirjoittaja, Soile Roth, on tamperelainen mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja mielenterveyttä tukevan työelämän rakentamiseen erikoistunut ammattilainen, joka uskoo vankkumatta siihen, että hyvä tulee hyvän luo. Tutustu Soileen hänen kotisivuillaan tai vaihda ajatuksia LinkedInissä.