Väitöskirjaesittely: Jesse Kajosmaa 15.1.2025
Elton Mayon tulkinnat Hawthorne-tutkimuksista tarjosivat perustan ihmissuhdekoulukunnan johtamisparadigmalle ja humanistiselle johtamisajattelulle. Ne muokkasivat johtamista merkittävällä tavalla niin tieteenalana, ammattina kuin sosiaalisena toimintana. Mutta entä jos nämä tulkinnat eivät perustuneet tieteellisiin tosiasioihin? Väitöskirjani paljastaa, kuinka tämä myytti syntyi ja miksi sen kriittinen tarkastelu on tärkeää.
Johtamismyytin synty
Mayoa pidetään ihmislähtöisen johtamisen ikonina ja Hawthorne-tutkimuksia vallankumouksellisina todisteina työntekijöiden huomioimisen vaikutuksesta tuottavuuteen ja työtyytyväisyyteen. Näistä on tullut itsestäänselvyyksinä toistettuja totuuksia. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, että faktojen sijaan niiden taustalla oli ideologisia tulkintoja ja piilotettuja agendoja.
Hawthorne-tutkimusten tulokset eivät koskaan korostaneet sosiaalisia tekijöitä, vaan ennemmin taloudellisten kannustimien ja johtamiskurin merkitystä. Mayo kuitenkin käänsi tulokset tukemaan ennalta muotoilemaansa teoriaa. Tämä harhaanjohtava tulkinta hyväksyttiin, koska se auttoi mm. tasapainottamaan työvoiman tyytymättömyyttä ja oikeuttamaan johtamista.
Miksi myytti elää edelleen?
Mayon tulkinnat saivat jalansijaa, koska ne hyödyttivät niin liike-elämän eliittiä, tutkimuksen rahoittajia kuin akateemisia instituutioita. Tämä taustalla vaikuttanut verkosto edisti ajatuksia, jotka tarjosivat ratkaisun paitsi niiden omiin, myös aikakauden poliittisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.
Siinä, missä Mayon viesti näyttäytyi humanistisen johtamisen edelläkävijänä, sen taustalla oli paternalistisia ja ideologisia tavoitteita. Vaikka Mayon diskurssin tieteellisyys oli kyseenalainen, suuryritykset ja akateemiset yhteisöt huomasivat sen luomat mahdollisuudet hyödyllisiksi. Sen myötä diskurssi vakiinnutettiin valtavirtaan.
Miksi tämä on merkityksellistä?
Mayon ja Hawthorne-tutkimusten tarina auttaa paitsi ymmärtämään, miten käsitys johtamisesta on rakentunut, myös kyseenalaistamaan ongelmattomiksi miellettyjä oppihistoriallisia käsityksiä. Tutkimus ei haasta inhimillisten tekijöiden tärkeyttä – päinvastoin. Sen sijaan se osoittaa, kuinka tärkeää on erottaa myytit ja todellisuus.
Mayon luoma myytti ei ainoastaan rajoita käsitystämme johtamisesta, vaan vaikuttaa myös tapaan, jolla oikeutamme nykyisiä käytäntöjä. Kun puramme itsestään selvät käsitykset, avaamme tilaa uudenlaiselle johtamisajattelulle.

Jesse Kajosmaa on kriittiseen johtamistutkimukseen (Critical Management Studies – CMS) orientoitunut hallintotieteiden tohtori (HTT, SM). Hän työskentelee meriupseerina Rajavartiolaitoksessa. Löydät Jessen myös LinkedInista ja X:stä.
Jesse Kajosmaan väitöskirja ”Elton Mayon ja Hawthorne-tutkimusten myytti: Kriittinen johtamistutkimus varhaisen ihmissuhdekoulukunnan diskurssin perustasta osana johtamisen ja yhteiskuntatieteen oppihistoriallista kehittymistä” tarkastettiin marraskuussa 2024. Väitöskirjaan pääset tutustumaan tästä.
(kansikuva: Vaasan yliopisto)