Kirjaesittely: Sari Kuusela 30.4.2025
Valta on edelleen monessa työyhteisössä tabu. Näin on siitä huolimatta, että juuri mikään työyhteisöissä ei tapahdu itsekseen taikka vain toivomalla tai asettamalla tavoitteita. Ikään kuin sen tunnustaminen, että tehtävässä tulee vaikuttaa ja viedä asioita eteenpäin (siis käyttää valtaa), olisi jotenkin epäeettistä oman aseman korostamista.
Valta voi olla tuttua tai vierasta, sitä voi vältellä, pelätä tai haluta kiihkeästi. Joku kutsuu sitä elämän eliksiiriksi, joka tarjoaa mahdollisuuden lähes mihin vain, toinen myrkyksi, joka pilaa ihmissuhteet ja yhteistyön. Valta itsessään ei vielä saa mitään aikaan, sen sijaan sitä käyttävällä on ratkaiseva rooli.
Valtaa voi käyttää vastuullisesti tai mielivaltaisesti, yksin tai yhdessä, hyvään tai pahaan. Valta on mahdollisuus vaikuttaa, ei pakko marssia muiden yli.
Haluan arkipäiväistää puheen vallasta ja poistaa siitä asemaan ja johtamiseen liittyvän leiman. Jokaisella on tehtävänsä ja sosiaalisten taitojensa suoma valta työyhteisössä, ja käytämme sitä päivittäin. Valtaa voi käyttää edistääkseen yhteisiä tavoitteita mutta sillä voi myös tuhota toiminnan.
Ota valta haltuun – Vaikuttamisen taidot työyhteisössä vastaa niihin kysymyksiin ja havaintoihin, joita kaikilla on työelämässä. Kirjan punaisena lankana on tietoisuus siitä, että valta on läsnä kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Valta pitää sekä ottaa että antaa – ja juuri tässä on hyötyä oikeanlaisista keinoista vaikuttaa. Jollei uskalla vaikuttaa tai käyttää valtaa, jää työyhteisössä syrjään.
Ota valta haltuun kertoo, miten vallan ja vaikutusvallan saa, miten ne menettää ja millaisia valtapelejä yhteisössä pelataan. Kirja auttaa myös tunnistamaan työyhteisön teatterin, ihmissuhteiden merkityksen, kollegoiden välisen vallankäytön ja johtamisen kipupisteet sekä merkit siitä, milloin valtaa alkaa turmella. Esimerkit antavat ratkaisuja siihen, miten eri tilanteissa kannattaa toimia. Parhaimmillaan työyhteisöön syntyy yhteisöllinen kulttuuri, jossa saadaan jokaisen asiantuntemus ja ajatukset käyttöön. Kun tuntee olevansa arvostettu osa työyhteisöä, haluaa myös tehdä parhaansa sen eteen.
Valta vahvistuu, heikkenee tai katoaa riippuen siitä, miten kohtelemme toisiamme eri tilanteissa. Miten sinä käytät valtaasi?
Kirja löytyy kirjakaupoista ja kustantajan verkkokaupasta.

Sari Kuusela on vallasta ja vuorovaikutuksesta johtamisessa väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja tietokirjailija, joka on kiinnostunut kaikesta siitä, mitä yhteisöjen näyttämöllä ja kulissien takana tapahtuu. Työuransa hän on tehnyt henkilöstö- ja liiketoiminnan johto- ja asiantuntijatehtävissä. Aiemmissa kirjoissaan Sari Kuusela on syventynyt vuorovaikutukseen, valtaan ja johtamiseen, työyhteisöjen toimintaan ja esihenkilötyöhön. Sarin ajatuksiin pääset tutustumaan LinkedInissä.