Blogi: Mari Seppänen 2.11.2026
Työelämässä raja näkyvyyden ja näkymättömyyden välillä on tasapainoilua, jossa molemmilla puolilla on omat vahvuutensa ja sudenkuoppansa. Ideaali tilanne riippuu usein omasta persoonastasi, roolistasi ja uratavoitteistasi. Minua kiinnostavat työpaikan valtarakenteet ja miten ne ilmenevät työyhteisön sosiaalisessa pelissä, sitähän vuorovaikutus työpaikoilla on. Millaiset henkilöt ovat työpaikalla näkyvässä roolissa ja ketkä puurtavat näkymättömänä taustalla. Ketä sinä kannustat ja miten?
Jokaisella meistä on varmasti kokemusta siitä, olenko tullut nähdyksi tilanteissa vai en. Itselläni on kokemusta monenlaisista organisaatioista ja työyhteisöistä.
- Räikeimpiä kokemuksia näkymättömyydestä on ollut esimerkiksi se, että aloittaessani uudessa työyhteisössä toisen kollegan kanssa, esihenkilöni esitteli ison organisaatiomme kehittämispäivässä vain toisen meistä.
- Toinen kokemukseni kumpuaa opiskeluajoiltani. Meille opiskelijoille osoitettiin paikkamme siten, että ruokailuvuoromme oli lääkäreiden, osastonhoitajien, hoitajien ja muiden työntekijöiden jälkeen.
Lukuisia kertoja työpaikoilla on tilanteita, että kaikkia ei tervehditä. Kahvihuoneissa joku tai jotkut vetävät keskustelua huomioimatta kaikkia tilassa olevia. Tietoja pantataan, silmiä pyöritellään mielenosoituksellisesti, torpataan toisen mielipiteitä tai aloitteita ja/tai selän takana puhutaan pahaa. Työpaikoilla voi olla myös varjojohtajia, jotka yrittävät ohjata toimintaa haluamaansa suuntaan. Elekielellä, keskeyttämisellä ja huomioimatta jättämisellä voi viestiä ketä arvostaa ja ketä ei.
Itse koitan aina pohtia juurisyitä ihmisten toiminnan taustalla:
- Mihin kyseinen ihminen pyrkii ja miksi?
- Miksi tärkeä tieto ei ole saavuttanut minua?
Arvostus tekee työkaverin näkyväksi ja jokainen haluaa kuulua joukkoon.
Jos joku yrittää tehdä sinut näkymättömäksi:
- Muista tervehtiä kaikkia ja näe itse kaikki ympärilläsi olevat
- Pyydä muita kuuntelemaan ja toista tarvittaessa sanottavasi.
- Vältä syyllistämistä, voit kysyä ”ymmärsinköhän oikein, että tarkoitit …”
- Hyödynnä huumoria sopivassa tilanteessa
- Tuo ohitetut kommenttisi esille seuraavassa palaverissa
Yleisesti ottaen kannattaa aina pohtia ajan kanssa, miten sinun kannattaisi toimia, ja toimi vasta myöhemmin. Voit keksiä keinoja myös yhdessä esimerkiksi työkaverisi, työnohjaajan tai työpsykologin kanssa.

Kirjoittaja, Mari Seppänen, on sairaanhoitaja (AMK),TtM, AmO ja tohtorikoulutettava. Hän on työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla asiakastyössä, asiantuntijatehtävissä ja esihenkilönä sekä ammatillisena opettajana.
Työssään Mari on saanut tarkkailla tunnetaitoja ja tiimien toimivuutta useista näkökulmista ja hän toteaa: ”Haluan kannustaa kaikkia osaavaan, laadukkaaseen ja vahvuuksia hyödyntävään työn tekemiseen, päivittäisiä kohtaamisia unohtamatta”.
Mari on kirjoittanut suositut teokset: Tunnetaidot voimavarana – Opas sosiaali- ja terveysalalle (2021) sekä Näin selviät tiimin jäsenenä-tunnetaidot työkaluna sosiaali- ja terveysalalla (2022).
Löydät Marin myös LinkedInistä.
